Marraskuu 2026 ei ole vain yksi uusi ajankohta regulaatiokalenterissa. Se on vedenjakaja, joka muuttaa luotonmyöntäjien arkea tavalla, jota ei voi kuitata olankohautuksella. CCD2 eli uusi kuluttajaluottodirektiivi ei tuo mukanaan täysin uusia periaatteita, mutta se tekee vanhoista vaatimuksista selvästi tiukempia ja laajentaa ne kattamaan laajempaa ryhmää rahoituspalveluiden markkinoilla.

Direktiivin viesti on kirkas ja armoton: maksukyvyn arvioinnin on perustuttava tarkkoihin, todennettaviin ja ajantasaisiin tietoihin kuluttajan tuloista, menoista ja taloudellisesta tilanteesta. Ei pelkästään tietoihin lainanhakijan tuloista ja veloista.

Kuulostaa tutulta? Kyllä. Mutta käytännössä tämä tarkoittaa yhtä asiaa: nykyinen datataso ei enää riitä, etenkään sääntelyn ulkopuolella aiemmin olleiden toimijoiden kohdalla.

Nykytila ei täytä CCD2:n vaatimuksia – ja direktiivi osoittaa sen yksiselitteisesti

Tähän asti moni luotonmyöntäjä on nojannut asiakkaan itse ilmoittamiin tuloihin ja menoihin, täydentäen niitä positiivisen luottotietorekisterin tiedoilla. CCD2:n maailmassa tämä ei aina enää riitä, sillä positiivisen luottotietorekisterin tiedot eivät riitä kattamaan kaikkia uusia vaatimuksia.

Direktiivi vaatii, että tiedot tuloista ja menoista ovat tarkkoja, todennettavissa olevia ja ajantasaisia. Pelkkä kuluttajan oma ilmoitus ei välttämättä riitä, vaan ne täytyy voida todentaa asiakirjaselvityksen perusteella. Esimerkiksi ainakin suurempien lainojen kohdalla tai muihin luottosopimuksen solmimiseen liittyvien olosuhteiden niin vaatiessa astuu kuvaan PSD2: mahdollisuus nähdä kuluttajan pankkitilitapahtumat 12 kuukauden ajalta – ehkä ensimmäistä kertaa todellisena lainsäädäntöä vastaavana työkaluna, ei vain teknisenä mahdollisuutena. Tosin PSD2 ei voi olla kuluttajalle pakollinen vaatimus, sillä tämä olisi vastoin EU-lainsäädäntöä. Kuluttajan suostumuksella tämä kuitenkin on mahdollista, sillä tilitapahtumadatan omistajuus on kuluttajalla itsellään. Nopeamman luottopäätösprosessin lisäksi tämä voi mahdollistaa myös kuluttajan kannalta edullisemmin hinnoitellun luoton.

PSD2  osuu suoraan CCD2:n ytimeen, sillä sitä kautta saatava reaaliaikainen data pankkitilin tapahtumista on kuin direktiivin vaatimusten käsikirjoituksesta kopioitu: se on reaaliaikaista ja todellista käyttäytymisdataa. Lisäksi se on automaattisesti todennettavaa ja kattavaa: tulot, pakolliset menot, vapaaehtoiset menot, velanhoitokyky, toistuvat kulut, muut tulot, ja ennen kaikkea: riskikäyttäytyminen, kuten perintätoimistomaksut tai toistuvat tilinylitykset.

Mitä tämä tarkoittaa pankkien prosesseille?

Monet pankit ovat jo siirtyneet malliin, jossa asiakkaalta pyydetään lupa PSD2-tilitietojen hakuun. CCD2:n myötä tämä kehitys ei vain jatku, vaan todennäköisesti se kiihtyy.

Miksi? Koska manuaalinen tarkistus on hidasta, PSD2-data on tarkempaa ja helpommin auditoitavaa, ja viranomaiset voivat arvioida maksukykyarvion laatua tarvittaessa suoraan datasta.

Ja sitten se kaikkein kiinnostavin seuraus:

Jos luotonmyöntäjä ei käytä PSD2-dataa silloin kun siihen olisi ollut syytä, sen on pystyttävä tarvittaessa osoittamaan, että jokin muu datalähde on ollut yhtä hyvä tai parempi.

Onko sellaista? Todennäköisesti ei. Kuluttaja-asiamies on todennut, että positiivisesta luottotietorekisteristä puuttuvia tietoja, kuten menoja, on selvitettävä kuluttajalta itseltään, ja tilanteen mukaan myös luotonantajan tulee todentaa kuluttajalta itseltään saadut tiedot. Tähän vaihtoehtona voi olla tiliotteet, mutta helpompana vaihtoehtona tilitapahtumatietojen haku kuluttajan suostumuksella digitaalisesti. Mikäli luotonantaja rikkoo velvollisuuksiaan maksukyvyn arvioimisessa, voi seurauksena olla sopimusoikeudellisia seuraamuksia, kuten että kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luottokorkoa tai muita luottoon liittyviä kuluja.

PSD2-data on kenties helpoin tapa osoittaa, että maksukyvyn arviointi on tehty asianmukaisesti. Lakiin sitä ei kuitenkaan voi sisällyttää samalla tavalla kuin positiivisen luottotietorekisterin käyttöä, sillä kuluttajalla on oikeus päättää missä hänen omistamaansa tilitapahtumatietoa käytetään.

PSD2: “nice to have” vai “must have”?

Vaikka direktiivi ei suorin sanoin vaadi käyttämään PSD2-dataa, on se käytännössä helpoin ja tehokkain tapa täyttää tulossa olevat vaatimukset. CCD2:n aikakaudella menestyneimpien joukossa todennäköisesti ovat ne pankit, jotka ottavat PSD2-datan käyttöön ja hyödyntävät sitä monipuolisesti, rakentavat sen ympärille älykkäät analytiikkamallit ja dokumentoivat prosessinsa niin, että ne kestävät viranomaisarvioinnin.

Eikä lainkaan vähäisimpänä: myös asiakaskokemus paranee, kun pankin tarvitsemat tiedot löytyvät digitaalisia kanavia pitkin, toki kuluttajan suostumuksella. Kuluttajalle PSD2-suostumuksen antaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin palkkalaskelmien ja tiliotteiden metsästäminen.

CCD2:n maailmassa PSD2 ei ole enää vain kiinnostava vaihtoehto ehkä joskus, vaan selvä kilpailuetu jo nyt.